UlysseusAI-yhteistutkinto sai merkittävän kansainvälisen tunnustuksen
Tutkinnon tavoitteena on antaa opiskelijoille tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnassa ja innovoinnissa.tarvittavat tietotaidot.
UlysseusAI-tutkinto käynnistyy Haaga-Heliassa tammikuussa 2025, ja se toteutetaan yhteistyössä Ulysseus Eurooppa -yliopistoallianssin viiden muun kumppanikorkeakoulun kanssa. Tutkintoa koordinoi Haaga-Helia.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen ammattikorkeakoulu sai tavoitellun kansainvälisen European Approach -akkreditoinnin, jossa määritellään Eurooppalaisen korkeakoulualueen (EHEA) asettamat standardit yhteistutkinnoille.
Tutkinto suoritetaan kolmessa Euroopan maassa
Tutkinnon opiskelijat opiskelevat vähintään kolmessa eri Ulysseus-verkostoon kuuluvassa korkeakoulussa Euroopassa: Haaga-Heliassa Suomessa, MCI Innsbruckissa Itävallassa ja suuntautumisopintojen mukaan joko Sevillan yliopistossa Espanjassa tai Košicen teknillisessä yliopistossa Slovakiassa.
Haaga-Helia, MCI ja Sevillan yliopisto myöntävät yhteistutkinnon (Joint Degree), ja mukana tutkinnon toteuttamisessa ovat myös Côte d’Azur -yliopisto Ranskassa sekä Genovan yliopisto Italiassa. Tutkinto on laajuudeltaan 120 opintopistettä.
European Approach -akkreditointi
European Approach -prosessissa arvioidaan yhteistutkinnon opetussuunnitelman ohella muun muassa laatutyötä, yhteiskehittämistä, opiskelijoille tarjottavaa tukea sekä yhteiseurooppalaisten korkeakoulutuksen tavoitteiden saavuttamista.
Arvioinnin suoritti kansainvälinen, monialainen asiantuntijaryhmä, jonka mukaan tutkinto luo merkittävää lisäarvoa yhdistäessään tekoälyosaamisen liiketoiminnan kehittämiseen uudella tavalla.
Akkreditoinnin toteutti saksalainen AQAS -toimisto (Agency for Quality Assurance), ja se myönnettiin 28.8.2024.
Haku UlysseusAI-tutkintoon on meneillään ja päättyy 11.9.2024.
Lue lisää UlysseusAI-tutkinnosta
Ulysseus Eurooppa-yliopisto
Ulysseus Eurooppa-yliopistoallianssi on yksi 64 Eurooppa-yliopistosta Euroopassa.
Ulysseuksessa on mukana kahdeksan korkeakoulua: Sevillan yliopisto Espanjasta (hanketta koordinoiva korkeakoulu), Genovan yliopisto Italiasta, Université Côte d’Azur Ranskasta, Košicen tekninen yliopisto, MCI (The Entrepreneurial School®), Itävallasta, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Suomesta, Münsterin yliopisto Saksasta ja Montenegron yliopisto Montenegrosta.